Sivut

maanantai 20. huhtikuuta 2015

I'm not dead! Popcult täältä tullaan-->


Kuten otsikossa lukee, elossa ollaan!

Olen ollut Yukiconin jälkeen melko hiljainen cosplayrintamalla, mutta nyt on taas löytynyt motivaatiota jatkaa projekteja.

Näin kolmisen päivää ennen seuraavaa tapahtumaa, eli Popculttia, olen raivoisasti ollut viimeistelemässä pukuja. 

Jostakin syystä en saanut kunnolla aloitettua kuin vasta kolme viikkoa sitten, joten pukuja on tullut väsättyä ennätysvauhdissa. 
Facebookin puolelle olenkin jo päivitellyt jonkunmoista WIP-materiaalia, mutta ajattelin lisäillä niitä tänne bloginkin puolelle, ettei se jää kokonaan jäille.

Tällä kertaa poikkeuksellisesti en tee erillisiä WIP merkintöjä näille puvuille, sillä minusta tuntuu siltä että ne ovat liian yksinkertaisia moiseen. Onhan näissä kuitenkin ihan kivoja yksityiskohtia!

Toistamiseen, lauantaina on luvassa Orube (W.I.T.C.H.) ja sunnuntaina Sugawara Koushi (Haikyuu!).

Valitan kuvien sekavaa järjestystä (sekä outoa tekstinasettelua), testailen kirjoittamista mobiililla, katsotaan miten onnistuu!


Ideana oli alunperin tehdä valkoiset viivat kanttinauhalla, mutta päätin kuitenkin maalata mokomat. Syy tähän oli se, että paita olisi näyttänyt oudolta jos jotkut valkoisista osista olisi maalattu ja toiset ommeltu.


Paidasta löytyy myös pientä yksityiskohtaa. Tätä oli hidasta maalata, sillä maalia piti laittaa 4-5 kerrosta että se näyttäisi hyvältä, mutta pikkutarkka tekeminen on ihan kivaa! Tarina oli eri isojen pintojen kanssa...


Oruben vaatteissa jouduin myös maalaamaan. En käyttänyt mitään sapluunoita tai sen sellaisia. Se tuntui itselleni helpommalta vaihtoehdolta, jotenkin vapaalla kädellä vetäminen tuntui paremmalta.
Ihme kyllä että valitsin tietämättäni kaksi asua jotka vaatisivat yhteensä näin paljon maalaamista...


Kokonaiskuvaa valmiista vaatekappaleista, tästä puuttui vielä maalata kuviot hihoihin ja lahkeisiin, sekä sinisen reunuksen lisääminen paitaan. On muuten ensimmäiset varsinaiset housut jotka olen vääntänyt (ei, legginsejä ei lasketa). Kangas ei veny sitten _yhtään_ joka koitui aluksi ongelmaksi, sillä lisäsin saumavaraa hitusen liian vähän, eikä housut mahtuneet jalkaan. Kaikki tämä oli siis vaivaisen sentin varassa. Jouduin siis lisäämään sisäsaumoihin kaitaleet ja piilovetskarin sivulle jotta saisin housut mahdutettua päälleni. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja olen jopa suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen!

 
Lähikuvaa paidasta, josta näkyy myös paremmin "vyö". Lempiosani tästä puvusta on varmaankin juuri "vyö", vaikka se oli helpoin ja nopein osa puvusta tehdä. Kävin Tigerissa ystäväni kanssa talven aikana, josta hän sai ilmaiseksi ison palan kangasta. Sain kankaan häneltä, koska olisin voinut löytää sille käyttöä. Kappas, kangas oli juuri sopivan värinen Oruben huiviin ja vyöhön ja näin pelastuin kankaan ostamisesta. Ilahduttavaa, miten kankaita saattaa löytyä käsiin yllättävistä paikoista.


Jännitin eniten peruukin vääntöä ja huivin asettamista siihen. Peruukki oli yli 120cm sen varalta että joutuisin lisäämään kuitua ponnariin. Onneksi näin ei tarvinnut tehdä, ja kuitua jäi mukavasti yli muita projekteja varten. Leikkasin jämäpaloista huivin, jonka kiersin korkean ponnarin ympärille peruukkiin. Huivi ei tosiaan pysynyt itsestään paikallaan, jouduin siis itse käsin ompelemaan sen kiinni peruukkiin. Toivottavasti huivi pysyy nyt paikallaan...
Kuvassa näkyy peruukki huivin kiinnitysvaiheessa ennen otsatukan leikkaamista ja ponnarin lyhentämistä. Huivi ja peruukki kiinni peruukkipäähän nuppineuloilla ja siitä vain ompelemaan---> 


Haikyuu cosseista se, että kyseessä on paricossi. Tein tätä siis Kaisan kanssa. Ostimme yhdessä samat kankaat ja käytimme samoja kaavoja saadaksemme mahdollisiman samankaltaiset puvut. Teimme myös yhteistyötä pukujen tekemisen kanssa. Koska minulla on luonnostaan hyvin vakaat kädet, sain pitää huolen maalaamisesta. Maalasin siis oman paidan ja minun sekä Kaisan shortsit, ja luonnostelin lisäksi Kaisan paidasta vaikeimmat kohdat ja maalasin pienimmät kuviot. Yllä näkyy Kaisan paita luonnosteluvaiheessa. Samalla Kaisa väänsi meille samasta kaavasta shortsit ja työsti kauluksia, jotka sain jälleen taas itse maalata.


Valmis paita ja shortsit! Olen muuten erityisen innoissani siitä että puku on hyvin mukava, varmaan mukavin omista cosseistani tähän saakka. :-D


Ja loppuun vielä Sugan meikkitestiä. Meikeissä ei ole mitään ihmeellistä, eikä piilareitakaan ole sillä oma silmienväri on tarpeeksi lähellä. Peruukki oli 10€ ja varsin hyvänlaatuinen katsoen hintaa, taas toinen positiivinen yllätys. Se ei vaatinut muuta kuin pientä siistimistä ja lakalla muokkaamista. Ei sen kummempia.

Ja näin, suurinpirtein valmista siis.

Olen muuten lauantaina taidekujalla! Uutta myytävää minulla ei valitettavasti muuta kuin kirjamerkkisettiä löydy, mutta saa tulla jutustelemaan jos tahtoopi \o/ Nähdään Popcultissa!

\,,/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti