Sivut

perjantai 19. syyskuuta 2014

Se kuinka conidarra iski muidenkin puolesta, eli Tracon 9

No niin, ehkäpä tuli nyt jossakin Tampereella käytyä. 

Tracon on minulle yleensä ollut se vuoden odotetuin tapahtuma, ja tällä kertaa se ei ollut taaskaan pettymys. Desuconin jälkeisenä tapahtumana minulla olisi ollut koko kesän aikaa väkertää pukuja, mutta kappas, eihän se kesä siihen kuitenkaan mennyt. Yhden vaikean ja monimutkaisen asun sijaan päätin tehdä kaksi helpompaa asua, ihan vain siitä syystä että pukujen kuljettaminen Tampereelle asti olisi helpompaa. Tänä vuonna ei siis ollut omaa kyytiä, vaan tunkeuduttiin suurella porukalla ystävän ajoneuvoon.
Matka alkoi jo perjantaina, heti koulusta suoraan kotiin, kamat kantoon ja  siitä läks. Pakkaamiseen minulle jäi ennätysmäärä aikaa (miltei kaksi päivää!!) sillä olin saanut sunnuntain puvun valmiiksi jo keskiviikkona. Perjantaina saavuimme kaverin majoitukseen, minne mahtui 10 henkeä ilman sen ihmeellisempää tungosta. Tapahtumaan järjestely oli siis kaikinpuolin rauhallista, majoitus ja kyyti oli tiedossa jo aikoja sitten eikä myöhästytty aikataulustakaan mitenkään.

Lauantai

Kuten oli jo varmaan tiedossa, lauantaina oli luvassa Snow White, pelistä The Wolf Among Us. Puku tuli laitettua noin kahdessa tunnissa, sillä peruukin ja iholiimojen kanssa tuli pientä häikkää. En alunperin suunnitellut liimaavani peruukkia otsaan, mutta kokeiltua sitä päähän, kävi ilmiselväksi ettei peruukki pysyisi nätisti paikoillaan ilman ylimääräistä apua. Tähän hätään ei siis pinnit kelvanneet, kun kyseessä oli lace front peruukki. No mutta, kaikki oli silti ajallaan valmiina ja tapahtumapaikalla olimme jo yhdeksältä. Tunnin odottelun jälkeen pääsimme sisään kiertelemään ja taisimme siinä samalla hakea paikkaliput cosplaykisoihin. Tosiaan, ohjelmassa ei ollut muuta luvassa kuin photoshoot ja cosplaykilpailut, joten en itse ainakaan joutunut kamalasti juoksemaan ohjelmasta toiseen. 
Kun tapahtumapaikalla tuli tarpeeksi hääräiltyä menimme etsimään sopivaa shoottipaikkaa. The Wolf Among Us sijaitsee kaupungissa, joten paikan löytäminen ei ollut kamalan vaikeaa. Löysimme siis 10 minuutin sisällä parkkipaikan jossa tuli sitten hieman kuvailtua. Kuvat ovat vielä muokkaamattomia joten ne tulevat erilliseen merkintään.
Voisin nyt kuitenkin laittaa jonkunmoista esimakua.

Kuvat © lauratohn

Snow: minä itse

Bigby: Ninni

Ninni tosiaan väkersi ihanan Bufkinin!! Sen kanssa tuli väkisinkin otettua kuvia.

"Um... Snow... What are you doing?"

Kuvista voi nyt päätellä miten shootti meni. Bigby oli kyllä nähtävästi paljon enemmän roolissaan kuin allekirjoittanut, pahoitteluni.

Kuvailusession jälkeen kipitimme takaisin katsomaan cosplaykisoja. Oli ihanaa nähdä että WCS:ässä oli tänä vuonna enemmän pareja kuin joskus ennen (oliko niitä joskus niin vähän kuin 4?) mutta viimehetken perumiset harmittivat silti. Onnittelut kaikkille sijoittuneille! Meinasi itseltäni tulla myös itku kuin näki miten tyytyväisiä voittajat lavalla olivat, en kestä :'> WCS on meillä Kaisan kanssa myös harkinnassa, mutta vasta ehkä joskus ei niin läheisessä tulevaisuudessa. Hardcore hallcosplay oli myös itsessään ihan viihdyttävää katsomista, vaikka olisin ehkä enemmän monipuolisuutta toivonnut? Missimittari sen sijaan yllätti, viime vuonna kun kisaajia oli vain 2, ja tänä vuonna luku oli moninkertaistunut. Ihan positiivinen yllätys, sillä itse pidän kilpailun ideasta (mutta en kyllä niinkään äänestyskilpailuista). Onnittelut myös niissä sijoittuneille!

Kisojen jälkeen kävimme nopeasti katsastamassa ikärajattomat iltabileet, mutta emme pitkäksi jääneet sillä majoittajan piti olla ajoissa paikan päällä ja halusimme itsekin saada meikit ja peruukit pois päältämme. Ilta jatkui kamuleiden kanssa fiilistelyllä ja seuraavaan päivään valmistumisella.


Sunnuntai

Aamu lähti tällä kertaa liikkeelle ehkä hieman hektisemmin kuin lauantai. Vaikka Kurama olikin puvuista helpompi laittaa päälle, silti siinä meni liian pitkään kun kaikki tuntui menevän jotenkin hassusti. Jouduin meikkaamaan kahdesti kun piilarit eivät ensimmäisellä istumalla tehneet niinkään hyvää yhteistyötä silmien kanssa ja puku oli matkalla mennyt rumasti ryppyyn. No, valmiina oltiin silti noin puoli yhdeksältä, ja kappas vain, kun bussiaikataulua tuli katsastettua tajusimme ettei bussia kulje kuin vasta 40 minuutin päästä. Jouduimme siis odottelemaan tovin, ja pysäkille mentyämme bussi päätti myöhästyä sen lisäksi 15 minuuttia. Olimme sopineet taas jotain kuvailua Kuramalle, mutta sille jäi vain vajaat 20 minuuttia, kun piti ajoissa ehtiä AMV-kisaan. Ohjelmaa meillä oli siis tälle päivälle enemmän, ja vapaata-aikaa jäi ehkä juuri sen kaksi tuntia. Kuvaussessio jäi siis harmittavan lyhyeen, mutta onneksi oli hyvä kuvaaja käsissä kun seasta löytyi ihan kivojakin otoksia. Omasta suoristuksestani en kommentoi, sanon vain että ulkona oli kylmää ja ruohikko märkää. 

     
Kuvat © lauratohn

Loput tulevat sitten muokattuina erilliseen merkintään! 
Ennen kun siirryn kisoihin sanon vielä hieman jotakin Kuramasta. Hahmo on minulle aivan liian rakas, ja sarjana Yu Yu Hakusho aiheuttaa niin suurta nostalgiaa että tämä oli pakko tehdä. Minut tunnisti koko päivän aikana vain yksi henkilö, mutta en anna tämän vaikuttaa minuun. Joskus olen kuullut ihmisiltä sen tyyppistä kommenttia, ettei kukaan tunnistanut/ottanut kuvaa heidän cossistaan ja että se aiheutti suurta huolta. Miksi? Eikö tätä nyt harrasteta itsemme vuoksi? Tiedän tiedän, kaikkien sisällä asuu "pieni huomiohuora", tämän olen kuullut monta kertaa. En todellakaan väitä vastaan etteikö huomio olisi kivaa, ja vuosi sitten olisin varmaan haukkunut itseäni ja cossiani paskaksi. Nyt en kuitenkaan tuntenut mitään sen tapaista, olen vain äärimmäisen tyytyväinen. En sano että asu olisi täydellinen, mutta sen tekeminen oli äärimmäisen hauskaa ja hahmo on minulle hyvin tärkeä. Se otettujen kuvien määrä ei siis minun mielestäni mittaa sitä kuinka hyvä puku on, vaan se, oletko itse tyytyväinen siihen. Mutta asia sikseen.

Kuvailun jälkeen siirryimme katsomaan AMV-kisaa, joka oli sitä tyypillistä settiä. Tokaisin kaverilleni, että Free! videot vaikuttivat omaan silmääni parhaimmilta. Ja tässä tapauksessa olen muuten puolueeton! En ole katsonut Free!:tä kuin vain yhden jakson! Silti ne vaikuttivat minulle parhaimmilta, lieneekö sarjan kaunis animaatio vai sitten hyvät muokkaukset musavideossa. Oletan silti että voitot menivät oikeisiin osoitteisiin. Vaikka olen vieläkin sitä mieltä etteivät äänestyskisat ole kamalan reiluja (miksi voittajista 5 valittiin äänestyksellä ja vain 1 tuomaroinnilla)?? 

Välissä meillä oli parisen tuntia, jonka hyödynsimme käymällä kaupassa. En tule koskaan tottumaan siihen että kaupungilla tuijotetaan kun kävelen cossissa. Ehkäpä tulevaisuudessa hankin eväät etukäteen. 

No mutta! Cosplaykilpailut! Sunnuntaina oli luvassa NCC-karsinta ja esityskilpailu, jotka olivat molemmat viihdyttävää settiä. NCC:stä olisin ehkä odottanut hieman lisää, mutta voitto meni todellakin oikeaan osoitteeseen. Esityskisa oli mahtava (lieneekö siitä syystä että Desuconissa kisa ei ollut niin hyvä) ja siinäkin menivät voitot oikeisiin osoitteisiin. Kisojen aikana tuli paljon kiinnostavaa uutta tietoa, ja yksi niistä oli asiaa liittyen NCC-karsintoihin. 

Kyllä, Yukiconissa. Kyllä, sinne menen. Olin alunperin suunnitellut kisaavani Traconissa mutta no, omista syistä se jäi siihen. Tiesin, etten Frostbiteen pääsisi joten olin jo jättämässä NCC-haaveilut ensi Traconiin mutta ehei! This is my chance!
Tosiaan, suunnitelmissa olisi siis kisata Ravenilla  sillä puku on periaatteessa valmis, joutuisin hienosäätämään sitä hieman mutta siihen ei menisi kamalasti aikaa. Näin minulle jää aikaa pohtia esitystä ja alkaa jo tekemään lavaproppeja (joita on liikaa, kröh). Yukiin on nyt muutenkin kivasti aikaa joten uskon ja luotan siihen että saisin kaiken ajoissa kuntoon. Mutta näillä mennään!

Kisojen jälkeen alkoi matka takaisin kotiin. Nyt olenkin jo ehtinyt sairastaa viikon aikana, ja luulen että osa siitä johtuu juuri Traconista, sen verran väsyttävä viikonloppu se oli. 
Kokonaisuudessaan tapahtuma oli kuitenkin hauska ja kaikinpuolin inspiroiva. Haluan päästä jo heti tekemään uutta.

Seuraavaksi kuvia shooteista ja lisää suunnitelmista!

\,,/





2 kommenttia:

  1. Apua, harmittaa kun olin koko sunnuntain backstagella enkä ehtinyt kiertämään paikkoja, missasin Kuraman! Wakawanhana, yli 10 vuoden taipaleen Yu Yu Hakushon kanssa kulkeneena sydäntä särkee, kun kerrankin Suomessa esiintyy tuosta sarjasta cosseja ja sitten menen ja missaan. Toivottavasti näkyy tuota pukua vielä uudelleenkin tulevaisuudessa, ja toivottavasti saisin itsekin joskus tehtyä YYH:ta lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääh, voi ei! Yu Yu Hakusho faneja! Nyt alkoi harmittaa :'> Mutta mutta, kyllä toivottavasti laitan Kuraman joskus vielä päälle, pakko kun on kyseessä niin rakas hahmo!

      Poista